”HÄMMÄSTYTTÄVÄ YHTEENSATTUMA”: Yle ehti uutisoida noilla sanoilla siitä, miten maaliskuussa 2021 pidetyn apinarokko-pandemiaharjoituksen skenaario toteutui nyt toukokuussa viikolleen oikein (ks. kuva).
On hyvä muistaa, että myös koronapandemiaa edelsi harjoitus, jonka skenaario toteutui reaalimaailmassa. Harjoituksen nimi oli Event 201. Sen skenaariona oli
– lepakoista lähtöisin oleva
– koronavirus
– joka alkoi tarttua ihmisten välillä ja seurauksena oli
– ”vakava pandemia”
Event 201 -koronapandemiaharjoitus pidettiin lokakuussa 2019, ja sen skenaario toteutui pari kuukautta myöhemmin.
Tässä tuoreemmassa harjoituksessa skenaariona oli siis
– apinarokko
– jonka leviämisestä alettiin uutisoida samaan aikaan kuin se oli puhjennut harjoituksen skenaariossakin.
Seurataan, miten skenaarion jatko toteutuu.
Miten paljon tällaisia ”yhteensattumia” täytyisi tulla, jotta kaikkien aivoissa alkaisi raksuttaa?
Huom. Yle muutti myöhemmin juttunsa otsikkoa vähemmän kysymyksiä herättelevään muotoon. 🙉🙈