Koronarealistien taival saattaa tulla päätökseen vuoden lopussa. Sivujen ylläpidossa jouduttiin järeämpiin keinoihin vuosien aikana koska niitä vastaan hyökättiin. Sivut saatiin kuitenkin pidettyä pystyssä kun apuun saatiin IT-puolen tietoturva-ammattilaisten apua. Nyt kannattaakin ottaa tarvittavat kopiot talteen.
Korona-ajan päätyttyä kukaan ei enää jaksa tätä aihetta juurikaan enää käsitellä mutta someen on silti ilmestynyt muutamia erinomaisia jälkipyykkivideoita. Tässä artikkelissa niistä kaksi mukana.
On kuitenkin todettava, että kyse ei ole jälkiviisastelusta, käytännössä kaikki videoissa esitetyt tiedot olivat sivuilla jo jossain vaiheessa luettavissa ja vähintäänkin rivien välistä nähtävissä.
Ensimmäisessä videossa lääkäri Rauli Mäkelä esittää viralliset tilastot mm. koronakuolemista ja piikkien toimivuudesta (videoon on lisätty tekstitys automaatilla). Toinen isomman ryhmän video on Stew Petersin julkaisu joka on suomennettu automaattikääntäjällä.
Mutta alkuun muistetaanpa ne väitteet joissa piikit ovat 95% tehokkaita, suojaavat tartunnoilta ja vaaralliselta tautimuodolta, sekä oikeuttavat jakamaan ihmiset rokotepasseilla, rajoittamaan perusoikeuksia jne.
1. Ensimmäiset koronarokotteet saatiin noin vuosi pandemian alkuhetken jälkeen. Ennen rokottamisia oli ehditty kokea jo kolme tautipiikkiä ja kuolleisuudesta uutisoitiin joka ainoa päivä ja viikon kaikenlaisilla tiedotustilaisuuksilla ja median voimalla.


Mutta mitä tapahtui rokotuksen alkamisen jälkeen? Sairaalahoidot kasvoivat ennätyslukemiin vaikka rokote oli 95% tehokas ja suojasi tartunnoilta? Samoin tehohoitomäärät olivat moninkertaisia ennen rokoteaikaa.
Ylikuolleisuus
Mitä tapahtui kuolleisuudelle rokotusten jälkeen?

Rokotusten jälkeen kuolleisuus on nyt korkein ikinä, lukuunottamatta sotien aikaa ja yli 10% yli viime vuosien keskiarvon. On muistettava että sotien jälkeen on koettu useita vaarallisia kulkutautiepidemioita (aasialainen ja Hongkongilainen influenssa) ja suurlama ja että todellisuudessa valtaosa koronakuolemista onkin ollut jotain muita kuolemia kuin itse tautiin liittyviä:

Ja sama ylikuolleisuus ei ole mikään Suomen suurten ikäluokkien äkillinen poismeno, vaan tämä koskettaa muitakin valtioita, joissa rokotukset tehtiin samaan aikaan:

Tilastomanipulointi
Ja pitää myös muistaa, että virallisissa tilastoissa kikkaillaan termeillä, kuten esimerkiksi rokottamattomia ei siellä erikseen välttämättä kategorisoida, vaan puhutaan ”väestöstä, jolla ei ole rokotesuojaa”. Toisinsanoen koronarokotteiden jälkeen tuli paljon äkillisiä kuolemia ja tilastointitapaa korjattiin kahdesti niin, että ilman rokotesuojaa laskettiin lopulta henkilöt, jotka olivat olleet vielä alle 21 päivää rokotuksesta. Kuitenkin rokotteiden aiheuttamat nopeat kuolemat tulevat pääosin juuri tämän ensimmäisen kolmen viikon aikana, jolloin tilastoja voitiin sopivasti muokata.

Jaa mm. THL alkoi korjaamaan tietoja, eikä virhettä tilastoinnissa:

Silti THL:n omatkin tilastot osoittavat, että koronarokotettujen ja erityisesti vielä tehostettujen ihmisten osalta kuolemat koronatartunnan yhteydessä ovat suurempia, he vaativat enemmän tehohoitoja tai sairaalahoitoa, sekä tartuvat eniten:

Ja nämä rokotteet olivat perusta rokotepassille jolla pääsi lentämään ulkomaille ja syömään ravintolaan ja oikeutti työskentelemään sairaanhoitajana ilman irtisanomista.
Tilastoryhminä lapset ja urheilijat
Maailmalla kuten Suomessa alettiin liki pakkorokottamaan lapsia, ja Britannian tilastojen osalta juuri rokotetut lapset alkoivat kuolemaan moninkertaisesti rokottamattomiin lapsiin verrattuna.:

Parhaassa iässä olevat ja terveellisten elämäntapojen rokotetut urheilijat alkoivat kuolemaan oikein urakalla verrattuna rokottamattomiin urheilijoihin:

Siis yhteenvetona meillä on täysin poikkeuksellinen kuolleisuus, jossa ihmiset ei kuole koronaan ja silti media ei järjestä siitä mitään tiedotustilaisuuksia vaikka kuolleisuuden taso on paljon suurempi kuin pandemian aikana.
Valtamedian vastuunkanto
Missä on nämä median kolumnistit jotka vaativat silloin rokottamattomien päitä vadille yms. kun nyt juuri rokotetut kuormittavat yhteiskuntaa ja tartuttavat toisiaan?

Toinen video näyttää, mitä kumimaisia tukoksia löytyy rokotettujen suonista. Kuolleisuudet, sikiökuolemat ja jne. ovat tilastollisesti lukuisien sigmojen päässä normaalista mutta silti kukaan ei halua tutkia tai ottaa kantaa asiaan.
Edessä on sairastelun ja kuolemien vuodet, varsinkin kun EU:lle varatuista kymmenestä koronarokotteesta vasta neljättä annetaan Suomessa ja rokotepassissa tilaa on vielä kahdeksaan saakka. Ei ole mitenkään poissuljettua, että nämä koronarokotteiden vaikuttavat aineet viedään influenssarokotteisiin jatkossa, kuten ovelasti tehtiin sikainfluenssan kanssa liittämällä se flunssarokotteeseen.
Petersin videolla nähdään myös tilastoissa HPV-rokotteet, jotka heti kakkospaikalla vaarallisuudessa koronarokotteiden jälkeen ja joiden antaminen kas kummaa aloitettiin juuri pandemian aikaan.