Mitä onkaan uutisoitu koronapasseista, digitaalisesta rokotepassista, rokotteista, pakkorokotuksista, rokotusten haitoista, rajoituksista, tehohoitopaikoista ja paljon muusta. Sivustolle koottu aikajärjestyksestä uutisoituja asioita.
Samankaltaiset artikkelit
Kokeellisen geeniterapiapistoksen testaaminen suomalaislapsilla alkaa
Hätämyyntiluvan saaneen geeniterapiapistoksen testaaminen suomalaislapsilla aloitetaan pian. Sitä ennen piikkiä on testattu vain 2260 12-15-vuotiaalla lapsella. Harva tietääkään, että suomalaislapset osallistuvat rokotetutkimukseen etulinjassa. Moni luulee virheellisesti, että rokotteet on jo testattu turvallisiksi ja tehokkaiksi, vaikka nyt näitä asioita vasta tutkitaan.
Koronapiikkien riskienhallintaraportit – Euroopan lääkevirasto EMA
Tutustu Pfizerin (Comirnaty), Modernan ja Janssenin rokotteiden riskeihin. Esimerkiksi Pfizerin omassa dokumentaatiossa todetaan, että kokeellisessa rokotteessa oleville piikkiproteiineille voi altistua hengityksen tai ihokontaktin kautta.
Tauti vaiko rokote isompi riski? Näkökulmia nuorten ja vanhempienkin rokotukseen
Koronarokotukset etenevät vauhdilla. Nyt myös nuorille tarjotaan mahdollisuutta ottaa rokote. Tässä jutussa käsittelemme rokotuskampanjassa vähemmälle huomiolle jääneitä seikkoja tilasto- ja tutkimustiedon valossa ja samalla peilaten nuorten ajatusmaailmaa. Toivomme tekstistä olevan hyötyä nuorille, mutta myös kaikille muille joilla on edelleen harkinnassa ensimmäisen tai toisen rokoteannoksen ottaminen.
Lapsilla ei ole mitään käsitystä koronaan ja koronapiikkeihin liittyvistä tosiasioista
Miikka Peuritz Peuravirta kysyi 12-15-vuotiailta kolme kysymystä koronaan ja rokotuksiin liittyen. Katso lyhyt video.
Rokotteet ja vaiettu tieto. Elina Hytönen ja Kirsi Lohtaja
Suomen Terveysjärjestö ry on myöntänyt Vuoden Ruusu 2018 -palkinnon Rokotteet ja vaiettu tieto -kirjan kirjoittajille, Elina Hytöselle ja Kirsi Lohtajalle. Perusteluissa sanotaan mm. ”Elina Hytönen ja Kirsi Lohtaja ovat tarttuneet aiheeseen, joka on yhteiskunnassamme edelleen tabu. Rokotteet ja niiden turvallisuus herättävät yhä enemmän kysymyksiä, joihin on vaikea saada puolueettomia vastauksia. Kirja antaa kiihkotonta tietoa rokotteisiin liittyvistä tutkimuksista ja niissä saaduista tuloksista.”
Rikosilmoituksia koronatoimenpiteistä
Koronatoimenpiteistä on nyt tehty rikosilmoituksia.

