Kannanotto alle 12-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvaan koronarokotetutkimukseen
Äitien voima – Power of Mothers -yhdistyksen ensimmäinen kannanotto koskee Tampereen rokotetutkimuskeskuksen johtajan Mika Rämetin alle 12-vuotiaisiin kohdistuvaa koronarokotetutkimusta. Tämä kannanotto on lähetetty rokotetutkimuskeskukselle ja kansanedustajille.
Voit kuunnella vetoomuksen tältä videolta tai lukea sen videon alapuolelta:
Löydät videon myös täältä.
Kansanedustajat ja muut kirjeen saaneet osapuolet,
Otamme Teihin yhteyttä vastikään perustetun Äitien voima – Power of Mothers yhdistyksen puolesta.
Tampereen yliopistossa aloitetaan alle 12-vuotiaisiin lapsiin kohdistuva koronarokotetutkimus. Saamamme tiedon mukaan vanhemmat ovat ilmoittaneet mukaan noin 40 lasta, joista nuorimmat ovat vain 6 kuukauden ikäisiä. (1)
Tämä käynnistymässä oleva suomalainen, lapsiin kohdistuva rokotetutkimus rikkoo Nürnbergin säännöstöä (2), josta lasten kohdalla olennaisin rokotetutkimukseen liittyvä kohta on:
”1. Koehenkilön vapaaehtoinen suostumus on olennainen. Tämä tarkoittaa, että kyseisellä henkilöllä tulee olla lain mukainen kelpoisuus suostumuksen antamiseen; hänen asemansa tulee olla sellainen, että hänellä on vapaa valintavalta, minkäänlaisen väkivallan, vilpin, petoksen, uhan, harhaanjohtamisen tai muun ulkoisen pakon tai painostuksen puuttumatta päätöksentekoon. Hänellä tulee olla riittävästi tietoa ja käsitystä kyseisestä tutkimuskohteesta, niin että hän kykenee ymmärtäen ja asiasta perillä ollen tekemään päätöksensä.Tämä ehto edellyttää, että koehenkilön myönteinen ratkaisu hyväksytään vasta kun hänelle on selvitetty kokeen luonne, kesto ja tarkoitus; sen menetelmä ja suoritustapa; kaikki sen aiheuttamat epämukavuudet ja vaarat, joita kohtuuden mukaan on pidettävä odotettavissa olevina ja kokeeseen osallistumisesta mahdollisesti aiheutuvat vaikutukset hänen terveyteensä ja henkilöönsä.”
Mielestämme tämä lapsiin kohdistuva rokotetututkimus on sekä eettisesti että moraalisesti väärin. Ja me lasten hyvinvoinnista huolestuneet äidit kyseenalaistamme tämän hankkeen kokonaisuudessaan.
Perustelut:
1. Koronavirus ei ole aiheuttanut lapsille Suomessa yhtään vakavaa, tehohoitoa vaativaa infektiota, saati kuolemaa. THL on toistuvasti todennut, että lasten ja nuorten koronaan liittyviä kuolemia ei ole ilmennyt lainkaan. Lapset ja nuoret sairastavat ko. infektion yleensä lievänä tai lähes oireettomana, kuten aikuisetkin. Lääketieteen tohtori Teija Puhto Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) infektioiden torjuntayksiköstä kuvailee esityksessään koronainfektiota seuraavasti:
”Valtaosa (yli 90%) sairastaa koronan hyvin vähäisin oirein”
”Varsinkin nuoret hyvin lieväoireisia”
2. Miksi altistaa lapsi, jonka immuunipuolustus on herkässä kehitysvaiheessa, kokeelliselle rokotteelle, jonka pitkäaikaisvaikutuksia ei tiedä kukaan? On eettisesti kestämätöntä alistaa pienet vauvat ja lapset rokotetutkimuksen koekaniineiksi ja väittää, että lääketieteellinen tutkimus on oikeutettua, jos tutkimuksellinen riski on suurempaa kuin hyödyt. Rokotteen tuomat riskit ovat monin verroin suurempia kuin riski sairastua ja kuolla koronaviruksen aiheuttamaan infektioon.
3. Yllä mainittu Nürnbergin säännöstö ja eritoten erikseen mainittu kohta 1.(2)
Kuten THL on toistuvasti todennnut, koronavirus ei ole lisännyt kokonaiskuolleisuutta Suomessa, lasten ja nuorten koronaan liittyviä kuolemia ei ole ilmennyt lainkaan ja työikäisten kuolematkin ovat hyvin harvinaisia. Koronavirus ei ole lisännyt kokonaiskuolleisuutta Suomessa. Kuten THL:stä todettiin jo keväällä 2020, ”korona tappaa kuin kausi-influenssa”. WHO:n julkaiseman John P. Ioannidisin vertaisarvioidun tutkimuksen mukaan koronan tartuntakuolleisuus (IFR, Infection Fatality Rate eli kuolleiden osuus kaikista tartunnan saavista) alle 70-vuotiaiden keskuudessa on keskimäärin 0,05 prosenttia, eli juurikin kausi-influenssan luokkaa. Sitä vanhemmistakin suuri valtaosa selättää virustartunnan, sikäli kuin sen saa.
Vigiaccessiin on ilmoitettu 14.6.2021 mennessä 1108990 eri asteista haittavaikutusta. (3.) Fimea on käsitellyt 9.6.2021 mennessä 2464 ilmoitusta, joista vakavia on 1426. (4) Mukana on 85 koronarokotuksiin liittyvää haittavaikutusilmoitusta, joissa rokotetun kerrotaan menehtyneen. Kuusi kuolleista oli saanut Modernan, 13 Vaxzevrian (AstraZeneca) ja loput 66 Comirnaty -rokotteen.
Sikainfluenssarokote Pandemrixin loppuraportissa mainitaan yhteensä 253 vakavaa haittavaikutusta. Mukana on vain kaksi epäiltyä rokotekuolemaa. Pandemrixin käyttö lopetettiin haittavaikutusten vuoksi. Koronarokotteisiin on siis jo nyt liitetty valtavan paljon enemmän vakavia haittavaikutuksia kuin Pandemrix-rokotteeseen.
Haluaisimme tietää, millä perusteella Fimea ja Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta, TUKIJA, hyväksyvät lapsilla tehtävät rokotekokeilut kokeellisilla, uudenlaista geeniteknologiaa sisältävillä ja ennätysajassa markkinoille tuoduilla valmisteilla? Ja mikä saa Rokotetutkimuskeskuksen johtajan Mika Rämetin altistamaan jopa 6 kuukauden ikäiset vauvat täysin kokeelliselle, geeniterapeuttiselle tuotteelle?
Jonkun on puolustettava lasten oikeuksia ja sen vuoksi perustimme Äitien voima – Power of Mothers yhdistyksen.
Lähteitä:
1. https://rokotetutkimus.fi/tutkimukset-cpt/covid-19-rokote-tutkimus-alle-12-vuotiaille-6-kk-11-v/
ja https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000008001465.html
2. Nurnbergin säännöstö: https://www.laakariliitto.fi/laakariliitto/etiikka/nurnbergin-saannosto/
3. http://www.vigiaccess.org/ hakusanalla comirnaty
Äitien voima ry:n puolesta,
Jaana-Marika Kurtti, puheenjohtaja
Johanna Rajala, hallituksen jäsen
Saija Emlyn, hallituksen jäsen
Taika Mourujärvi, hallituksen jäsen
Anu-Elina Naukkarinen, jäsen
Anu Maaria Oikkonen, jäsen
Kannanotossa olleet lähteet löytyvät tästä:
1. https://rokotetutkimus.fi/tutkimukset-cpt/covid-19-rokote-tutkimus-alle-12-vuotiaille-6-kk-11-v/
ja https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000008001465.html
2. Nurnbergin säännöstö www.laakariliitto.fi/laakariliitto/etiikka/nurnbergin-saannosto/
3, https://www.ess.fi/paakirjoitus-mielipide/4040885
4, https://www.youtube.com/watch?t=193&v=Fm03OxzQh6Q&feature=youtu.be
5, https://www.verkkouutiset.fi/hs-thln-mukaan-korona-tappaa-kuin-kausi-influenssa/#4dab99da
6, https://www.who.int/bulletin/online_first/BLT.20.265892.pdf
7, https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/viikkoraportti
8. http://www.vigiaccess.org/ hakusanalla comirnaty
9, https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80067/aa23be29-e955-45a1-9b98-d42a25d2d745.pdf?sequence=1
Kannanotosta poisjääneet, tärkeät linkit löydät tästä:
1, https://www.dailyveracity.com/2021/06/09/former-pfizer-vp-says-the-mrna-vaccines-are-50-times-more-likely-to-kill-children-than-the-virus-itself/
2, https://www.dailyveracity.com/2021/06/12/cdc-to-hold-emergency-meeting-on-severe-adverse-reactions-to-the-vaccines/
3, https://childrenshealthdefense.org/defender/vaers-data-reports-injuries-12-to-17-year-olds-more-than-triple/
4, https://tv.gab.com/channel/realredelephants/view/cdc-holds-emergency-meeting-about-vaccine-60c50e6ad9ebc819de9136b9
Lue lisää rokotteen testaamisesta suomalaislapsilla:
Pandemian jälkipyykki
Vielä pari videota pandemian jälkipyykistä ja tilastoista.
VAERS- tiedot sikiökuolemista
23.3.2022 – Uudet VAERS- tiedot on julkistettu. Tieto on sensuroitu Facebookista ja Twitteristä. Linkkiä ei voi jakaa somepalveluissa, se on täydellisesti blokattu. Syykin on selvä. Sikiökuolemat ovat nousseet 3525 prosenttia eli yli 35 kertaisiksi. Voit katsoa tiedot tästä linkistä >>> https://healthimpactnews.com/2022/the-thousands-of-fetal-deaths-recorded-after-covid-19-vaccines-that-nobody-wants-to-report-and-that-facebook-is-trying-hard-to-censor/ Koko artikkeli luettavissa osoitteessa: https://injektiopiikki.com2022/03/22/gods-gonna-cut-you-down/
VIESTI KOULUILLE JA KUNTIEN SIVISTYSTOIMILLE
Moniammatillisen Koronakriisin Ratkaisuryhmän viesti kouluille ja kuntien sivistystoimille.
Tärkeitä videoita katsottavaksi
Nina Kristiina Honkasen sivustolla on paljon asiaa koronapandemiasta. Tässä linkit hänen ”Suuri Koronavirusplandemia” videosarjaan ja rokottamattomuuspassiin ja lääkäri Rauli Mäkelän haastatteluun.
Peruskoulun terveydenhoitajan terveiset
Helsinkiläisen kouluterveydenhoitajan ajatuksia nykytilanteesta. Onko tämä tosiaan suunta johon enemmistö kansasta haluaa meidän menevän.
Koronakooste
Kansalaisen kokoama koronapaketti. Maskeista, pcr-testeistä ja rokotteista. Tuhti lukupaketti ja paljon infoa.