Tilastodata ei tue koronahysteriaa
Tämä kirjoitus on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuorossa 11.2.2021. Alkuperäinen kirjoitus kommentteineen löytyy täältä: Tilastodata ei tue koronahysteriaa.
Kirjoittaja Johannes Sorvali.
Tervehdys kaikille Uuden Suomen lukijoille. Olen Johannes Sorvali, 39-vuotias espoolainen matemaattisten aineiden opettaja. Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni Uuteen Suomeen tai sen paremmin mihinkään.
Kirjoitukseni pääteema on koronavirukseen liittyvä, täysin ylimitoitettu hysteria. Olen hyvin huolissani talouden lamautumista seuraavista, hankalasti ennustettavista kerrannaisvaikutuksista. Siksi koetan nyt tilastoaineistoon nojaten osoittaa, että Covid19-”pandemia” ei missään tapauksessa ole uhkaavuudeltaan sitä luokkaa, että talouselämää halvaannuttavat rajoitustoimet olisivat perusteltuja.
Käytän analyysissäni vertailukohtana Ruotsia, sillä tunnetusti siellä koronavirukseen liittyviä rajoituksia on ollut selvästi muita Pohjoismaita ja useimpia muita maailman maita vähemmän. Ruotsi toimii meille tässä asiassa eräänlaisena koekaniinina: Miten meidän olisi käynyt, jos olisimme noudattaneet Ruotsin linjaa ja ”antaneet viruksen vain tulla”, etäisyydenpidon yms. perustuessa enemmänkin vapaaehtoisuuteen kuin poikkeussäädöksiin? No oma mielipiteeni on, että olisimme kokeneet varsin ärhäkän influenssavuoden 2020, luultavasti jokunen tuhatta henkeä olisi menehtynyt sairauteen. Olennaista kuitenkin on, että vastaavia ja paljon suurempiakin ihmismääriä on kokonaisväkilukuun suhteutettuna menehtynyt pahoina influenssavuosina ennenkin, eikä koronavirus edes tuhoisimpina kuukausinaan vuonna 2020 ylittänyt esimerkiksi niinkin läheiseen menneisyyteen liittyviä ajanjaksoja kuin vuosien 1988 ja 1993 joulukuita. Itse olin noina aikoina lapsi, enkä muista tapahtumia tarkasti. Mutta luultavimmin influenssasta ei esimerkiksi joulukuussa 1993 tehty Pohjoismaissa sen kummempaa numeroa. Tai jos se jossain uutiskynnyksen ylittikin, kansalaiset todennäköisesti kuittasivat asian olankohautuksella, sillä kuolleet olivat voittopuolisesti vanhuksia, niinkuin nytkin.
Kaikki käyttämäni kuolleisuuteen ja väkilukuihin littyvä data on peräisin yhdestä ja samasta lähteestä: Statistiska Centralbyrånista (SCB) eli Ruotsin valtion omasta tilastokeskuksesta. Pyytäisin nöyrimmästi itse kutakin asiasta kiinnostunutta vierailemaan SCB:n sivustolla: https://www.scb.se/en/finding-statistics/ , josta löytyvät samat tilastot sekä ruotsiksi että englanniksi. Data on täysin julkista ja ilmaista, sen kerääminen vaatii pienen klikkailurumban, jonka jälkeen kaiken saa ladattua itselleen excelinä. Olen käyttänyt analyysiini tietoja sekä vuosien 1851-2020 kuukausittaisesta ja vuotuisesta kokonaiskuolleisuudesta että kokonaisväkiluvuista. Pienet määrät kuolintapauksia, joiden tapahtumakuukautta ei ole voitu tarkentaa, olen sivuuttanut koska niiden merkitus kokonaiskuvan on kannalta korkeintaan marginaalinen. Jatkossa voin tarvittaessa mielelläni selittää tarkemmin, mitä tiedostoja olen käyttänyt, mutta tällä erää yritän kiteyttää tärkeimmät löydökset muutamaan keskeiseen poimintaan:
– Ensinnäkin haluan vielä selvyyden vuoksi painottaa, että tutkin kuolleisuutta koko ajan nimenomaan kokonaisväkilukuun suhteutettuna kuolleisuutena, siis ns. henkeä kohti laskettuna kuolleisuutena, mikä on ainut järkevä tapa tulkita sitä. Ruotsin väkiluku on tarkasteluaikavälillä 1851-2020 moninkertaistunut, ja pelkästään aikavälillä 1969-2020 se on kasvanut noin kahdeksasta miljoonasta yli kymmeneen miljoonaan. Kunkin vuoden tai kuukauden kuolleisuutta on siis verrattu kyseisen vuoden lopussa mitattuun kokonaisväkilukuun, vain tällä tavalla eri vuosien kuolleisuusluvut ovat keskenään vertailukelpoisia. Edelleen kun arvioidaan esimerkiksi terveydenhuollolle aiheutuvaa kuormitusta minä hyvänsä vuotena tai kuukautena, on järkevintä tutkia samoja henkeä kohti mitattuja kuolleisuuksia, sillä terveydenhuollon henkilökunnan, kaluston ja infrastruktuurin määrä lienevät myöskin suorassa verrannollisuussuhteessa väkilukuun. Väestön kasvaessa rakennetaan uusia sairaaloita, koulutetaan enemmän lääkäreitä ja niin edelleen. Eli vaikka vuoden 2020 absoluuttinen kuolleisuusluku on suurempi kuin vaikkapa vuoden 1993, myös terveydenhuollon kapasiteetin voidaan otaksua vuonna 2020 olleen vastaavasti suurempi.
– Jos keskitytään aluksi tutkimaan ainoastaan kunkin vuoden henkeä kohti laskettua kokonaiskuolleisuutta, meidän ei tarvitse mennä sen kauemmas kuin vuoteen 2012 löytääksemme suuremman kuolleisuuden kuin vuonna 2020. Itse asiassa henkeä kohti laskettu kuolleisuus on ollut selvästi vuotta 2020 suurempaa koko aikavälillä 1851-2012, lukuunottamatta paria vuotta 1950-luvulla, jolloin kuolleisuus oli jostakin syystä alhainen.
– Ei kuitenkaan ole ”reilua” koronan vaarallisuudesta vakuuttuneita kohtaan keskittyä pelkästään vuosittaiseen kokonaiskuolleisuuteen, sillä voidaan tietenkin väittää koronaviruksen aiheuttaneen pahimmillaan ennennäkemättömiä kuolleisuuspiikkejä ja että ilman rajoitustoimenpiteitä tästä olisi seurannut terveydenhuollon ylikuormitus ja katastrofaalinen kuolinaalto. Ja toden totta, on mentävä aina vuoteen 2003 asti, jotta löydämme ensimmäisen kuukauden, tammikuun 2003 tarkalleen ottaen, jolloin henkeä kohti laskettu kuolleisuus oli suurempi kuin koronavuoden 2020 pahimpana kuukautena eli huhtikuussa. Mutta tästä taaksepäin mentäessä huhtikuuta 2020 pahempia kuolinkuukausia löytyy pelkästään viimeisten 50 vuoden ajalta useita kymmeniä, mainitsinkin jo aiemmin esimerkkeinä ”huippu”kuolinvuosien 1988 ja 1993 joulukuut, jolloin huhtikuu 2020 ylitettiin hyvinkin reippaasti. 1800-luvusta ja 1900-luvun alkupuoliskosta ei viitsi edes puhua, sillä kuolleisuus oli silloin välillä aivan eri mittakaavaa kuin nykyään. Usein vertailukohtana käytetystä espanjantaudista voidaan mainita sen verran, että se oli pahimmillaan loka-marraskuussa 1918 valtavan paljon tappavampi kuin koronavirus missään vaiheessa, puhutaan moninkertaisesta tautikuolleisuudesta. Ja edelleen muistutuksena että kyse on koko ajan henkeä kohti lasketusta kuolleisuudesta.
– Voin jonkin verran myös tulla koronauskovaisia vastaan. Minun on myönnettävä, että paholaisen asianajaja -tyyppisissä tarkasteluissani olen huomannut henkeä kohti mitatun kokonaiskuolleisuuden laskeneen tasaisesti 80- ja 90-lukujen taitteesta lähtien. Tähän trendiin vaikuttaa erityisesti se, että kuolleisuuden ”perustaso ilman influenssaa” eli kesäkuukausina, influenssakauden ulkopuolella laskettu kuolleisuuden kuukausittainen keskiarvo, on vuosi vuodelta laskenut ja vuonna 2020 se oli pienempi kuin kenties milloinkaan koko tarkasteluvälillä. Tämä tarkoittaa, että vuoden 2020 verrattain suuri kuolleisuus todella johtui kenties hieman merkittävämmin juuri koronaviruksesta kuin missä määrin se on johtunut monena muuna vuonna ”tavallisesta” influenssasta. Eli koronavuoden 2020 isojen influenssakauden piikkien ja kesän flatline-tason välinen korkeusero oli selvästi suurempi kuin vaikkapa vuonna 2012, vaikka vuoden 2012 henkeä kohti mitattu kokonaiskuolleisuus olikin suurempi. Mutta tässäkään tarkastelussa vuosi 2020 ei ylitä esimerkiksi edellä mainittuja vuosien 1988 ja 1993 joulukuita, jotka vastaavasti nousivat kuolleisuudessa enemmän silloisen perustason yläpuolelle. Niinkuin monet muutkin kuukaudet menneisyydessä, mitä pidemmälle mennään, sen rajumpaa kuolleisuutta esiintyy. Sitä paitsi voidaan tietysti arvioida, ettei esimerkiksi terveydenhuollon kokema kuormitus jonakin tiettynä kuukautena välttämättä niinkään riipu siitä, mihin ihmiset tuolloin tarkalleen ottaen kuolevat, kun kuitenkin merkittävä osa kuolevista ihmisistä viettää viimeiset hetkensä sairaalassa. Eli kuolleisuuden perustason ollessa korkeammalla myös terveydenhuoltojärjestelmä on lujemmalla rasituksella ja tarvitaan enemmän teho-osastopaikkoja, kuoltiin sitten enemmän sydän- ja verisuonisairauksiin tai influenssaan. Tämän ajatuskulun nojalla pitäydyn siinä väitteessä, että jonkin kuukauden kokonaiskuolleisuus on olennaisempi mittapuu terveydenhuollon kokemalle rasitukselle kuin kuolinsyiden suhteelliset osuudet. Eli tosiaankin viimeksi tammikuussa 2003 Ruotsin terveydenhuoltojärjestelmä oli suhteellisesti kovemmalla koetuksella kuin huhtikuussa 2020.
Minulla olisi tästä asiasta vielä paljon muutakin sanottavaa, mutta en halua tehdä tästä kirjoituksesta uuvuttavan pitkää. Olen aikaisemmin lähettänyt samasta aiheesta mielipidekirjoituksia suuriin lehtiin, mutta niitä ei käsittääkseni ole julkaistu. Ennen kaikkea haluaisin virittää vakavasti otettavan keskustelun siitä, onko tässä koronavouhotuksessa ollut alun perinkään paljonkaan järkeä. Tiedän että asian kyseenalaistaminen on käytännössä kerettiläisyyttä, koska anekdootteihin ja laumasuggestioon perustuva yleinen mielipide on jo kauan sitten propagandoitu koronauskoon. En kuitenkaan pysty katsomaan toimettomana vierestä, kun kansakunta tärvelee tarpeettomasti oman tulevaisuutensa ties miten pitkäksi aikaa eteenpäin. Toivoisin, että mahdollinen kritiikki analyysiäni kohtaan perustuisi samalla tavoin tilastolliseen tai muuhun tieteelliseen aineistoon tunneperäisten purkausten sijaan.
Tämä kirjoitus on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuorossa 11.2.2021. Alkuperäinen kirjoitus kommentteineen löytyy täältä: Tilastodata ei tue koronahysteriaa.
Kirjoittaja: Johannes Sorvali
Voit kommentoida kirjoitusta alkuperäiseen julkaisuun täällä: Tilastodata ei tue koronahysteriaa
