
Samankaltaiset artikkelit

En halua rokotetta, koska se ei ole turvallinen
Minun lapseni meinasi kuolla, kun hän sai sen aikaisen kolmosrokotteen, mutta silloin oli vielä viisaita lääkäreitä. Lapseni lääkäri kielsi rokotukset – kiitos siitä hänelle. Itse olen sairastunut kaksi kertaa rokottamisen jälkeen, ja vieläkin kärsin niiden aiheuttamista vaivoista. Kukaan ei kuitenkaan ota vastuuta tällaisista tapauksista

HS: Rokotusoireet ovat johtaneet sairauslomiin
Helsingin Sanomien mukaan rokotusoireet ovat johtaneet sairauslomiin sairaanhoitopiirin alueella ja myös Helsingin kaupungin työntekijöillä. Kokeellisen koronarokotteen haittavaikutukset ovat olleet voimakkaampia kuin kausi-infuenssarokotteen aiheuttamat oireet.

Parents for Freedom vaatii lasten koronarokotusten välitöntä keskeyttämistä
Suomeen odotetaan parhaillaan ensimmäistä lapsille tarkoitettua koronarokote-erää. Jakelu kuntiin alkaa välittömästi ja tämän jälkeen riskiryhmiin kuuluvien 5–11-vuotiaiden rokotukset voivat alkaa. Me vanhemmat vaadimme koronarokotusten jakamisen välitöntä keskeyttämistä lapsille, nuorille sekä alle 12-vuotiaiden rokotussuunnitelmien pysäyttämistä, kunnes täydellinen selvitys mRNA-injektioiden turvallisuudesta on tehty. Lue vetoomus ja allekirjoita!

Koronarokote Israelissa – tutkijat haastavat ”virallisen” tiedon
Uutiset antavat ymmärtää, että rokote on vähentänyt koronatartuntoja Israelissa, mutta tutkijoiden mukaan rokotukset ovat aiheuttaneet enemmän kuolemantapauksia kuin koronavirus olisi aiheuttanut vastaavassa ajassa. Mitä todellisuudessa tapahtuu? Kirjoittaja Elina Hytönen.

Mitä uutiset eivät sinulle kerro ivermektiinista
Useat tutkimukset todistavat, että ivermektiini tehoaa Covid-19-sairauteen, ja lisäksi se toimii ennaltaehkäisevästi. Video ja linkkejä useisiin tutkimuksiin:

Kerro rokotehaittatarinasi nimettömänä: Rokotehaitat.fi
Epäiletkö, että olet saanut rokotehaitan ja haluaisit saada äänesi kuuluviin? Rokotehaitat.fi tarjoaa mahdollisuuden kertoa sensuroimatta rokotehaittakertomuksesi ja julkaisemaan sen. Sivuston tavoitteena on auttaa rokotehaittoista kärsiviä saamaan heille kuuluvat korvaukset, hoidot sekä varoittamaan muita mahdollisista haitoista.