Pfizer/BioNTech COVID-19 rokotetehoste voi lisätä sydänlihastulehduksen riskiä nuorilla1 – entä tutkimukseen paraikaa värvättävillä lapsilla?
Suomessa aiotaan tutkia Pfizer/BioNTech COVID-19 rokotetta alle 12-vuotiailla lapsilla, joiden riski sairastua vakavaan koronavirusinfektioon ja tartuttaa tautia muihin on pieni pieni2,3,4. Maailmalta on kantautunut uutisia nuorilla ja nuorilla aikuisilla raportoitusta sydänlihastulehduksista5,6. Seitsemän nuoren tapaus on kuvattu amerikkalaisessa lastentautien vertaisarvioidussa Pediatrics aikakausilehdessä1. Kyse ei ole siis pelkästään ajallisen syy-yhteyden perusteella raportoiduista haittailmoituksista vaan vakavasti otettavasta, kliinikoiden esiin tuomasta merkittävästä riskistä, jolle ollaan nyt aikeissa altistaa jopa lapsiamme.
Kyse ei ole siis pelkästään ajallisen syy-yhteyden perusteella raportoiduista haittailmoituksista vaan vakavasti otettavasta, kliinikoiden esiin tuomasta merkittävästä riskistä, jolle ollaan nyt aikeissa altistaa jopa lapsiamme.
Taustaa lapsille suunnitellusta koronarokotetutkimuksesta
Tampereen rokotetutkimuskeskuksen johtaja lastentautiopin ja kokeellisen immunologian professori Mika Rämet toteaa 12.5.2021 blogissaan seuraavaa4:
Yhdysvaltojen lääkeviranomainen FDA ilmoitti tällä viikolla laajentavansa Pfizerin ja BioNTech:n koronarokotteen käytön 12 – 15 –vuotiaisiin nuoriin. Päätös oli odotettu, koska tutkimuksissa rokote oli osoittautunut sekä hyvin siedetyksi että antavan tehokkaan suojan oireista koronavirusinfektiota vastaan myös tässä ikäryhmässä.
Jotta koronarokotuksia voitaisiin laajentaa alle 12-vuotiaisiin lapsiin, tulee rokotuspäätöksiä ja -suosituksia tekevien viranomaisen työn tueksi olla tutkimustietoa koronarokotteiden vaikutuksista kyseisellä kohderyhmällä. Rokotteiden sopiva annos tulee olla selvitetty ja haittavaikutuksista luotettavaa tietoa. Muutoin rokotteella saavutettavia hyötyjä ei ole mahdollista verrata mahdollisiin haittavaikutuksiin.
Niinpä Suomi osallistuu yhtenä kolmesta Euroopan maasta Pfizerin ja BioNTech:n Comirnaty -rokotteen tutkimukseen, jonka tarkoituksena on tuottaa tietoa koronarokotteiden käytettävyydestä alle 12-vuotiaiden lasten suojaamiseen koronaviruksen haitoilta.
THL:n sivustolla todetaan puolestaan seuraavaa2:
Vaikea koronavirustauti on erittäin harvinainen lapsilla
Vaikean koronavirustaudin riski on matala niillä lapsilla ja nuorilla,
- jotka ovat terveitä,
- joiden perussairaus, esimerkiksi astma tai sydänsairaus, on hoitotasapainossa,
- jotka sairastavat diabetesta ilman merkittäviä lisäsairauksia.
Sairastumisriski ei ole yleensä kohonnut myöskään lapsilla, jotka tarvitsevat puolustuskykyä lamaavaa eli immunosuppressiivista lääkitystä. Sen sijaan lääkityksen lopettaminen voi olla vaarallista.
Voivatko lapset tartuttaa koronavirusta eteenpäin?
Nykytiedon mukaan lapset tartuttavat virusta eteenpäin vähemmän kuin aikuiset.
Viranomaissivustoilta ei käy selvästi ilmi se, että mihin tarkoitukseen ja miksi alle 12-vuotiailla lapsilla tehtävää tutkimusta tarvitaan. Miksi lapsia pitäisi lähteä suojaamaan taudilta, johon he eivät todennäköisesti sairastu, kokeellisella, mahdollisesti vakavia haittoja omaavalla geeniterapia -rokotteella?
Miksi lapsia pitäisi lähteä suojaamaan taudilta, johon he eivät todennäköisesti sairastu, kokeellisella, mahdollisesti vakavia haittoja omaavalla geeniterapia -rokotteella?
Sydänlihastulehdus
Myokardiitti eli sydänlihaksen tulehdus tai perimyokardiitti eli sydänpussin tulehdus tai perimyokardiitti (sekä sydänlihastulehduksen että sydänpussintulehduksen samanaikainen ilmeneminen) johtuu useimmiten viruksista. Myös muut mikrobit tai reumasairaudet tai immuunivälitteiset taudit voivat olla taudin syynä7.
Sydälihastulehdus voidaan joskus todeta sattumalöydöksenä (ilman sydänoireita) kuumeen yhteydessä otetussa sydänfilmissä. Tavallisin oire on rintakipu ja vakavia oireita voivat olla hengenahdistus, erilaiset rytmihäiriöt ja sydämen vajaatoiminta.
Sydänlihastulehdus on vakava, päivystyksellistä sairaalahoitoa vaativa tila, johon voi liittyä vaarallisia, jopa kuolemaan johtavia rytmihäiriöitä erityisesti fyysisen rasituksen yhteydessä. Kuntoliikuntaa neuvotaan täten välttämään vielä noin viikon ajan oireiden väistyttyä.
Sydänlihastulehdus seitsemällä terveellä nuorella miehellä1
Yhdysvaltalainen lääkäriryhmä on kuvannut seitsemän samankaltaista tapausta, jossa 14-19-vuotiaalle terveelle miehelle oli kehittynyt rintakipua neljän päivän kuluessa siitä, kun he olivat saaneet toisen annoksen Pfizer-BioNTech COVID-19 rokotetta. Diagnoosi varmistettiin sydämen magneettitutkimuksella. Kun kaikki tunnetut sydänlihastulehduksen syyt oli poissuljettu, niin ainoaksi epäillyksi sydänlihastulehduksen aiheuttajaksi näissä seitsemässä tapauksessa jäi sairastumista ennen annetut rokotteet. Kirjoittajat suosittelevat seuraamaan aktiivisesti rokotetuilla ilmaantuvia sydänlihastulehduksia sekä raportoimaan niistä viranomaisille.
Meidän THL:aa vastaava, Yhdysvaltain viranomaislaitos eli Centers for Disease Control and Prevention (CDC) on tehnyt saamiensa myokardiitti -haittailmoitusten perusteella seuraavat johtopäätökset sydänlihastulehdusten esiintymisestä Pfizer-BioNTech COPVID-19 rokotteen saaneilla5:
- ensisijaisesti nuorilla ja nuorilla aikuisilla
- yleisemmin miehillä kuin naisilla
- useammin toisen kuin ensimmäisen annoksen jälkeen
- tyypillisesti 4 päivän sisällä rokotuksesta
Pohdittavaa lapsensa koronarokotetutkimukseen osallistumista miettiville vanhemmille
Käytettävissä olevan tiedon perusteella lapsilla koronavirusrokotteiden riskit ylittävät niiden hyödyt. Viranomaisten mukaan lasten niin infektioon sairastumis- kuin infektion tartuttamisriski on pieni, mutta kokeellisten rokotteiden aiheuttamat vakavat haitat kuten tässä esitetyt sydänlihastulehdukset ovat vähintään todennäköisiä.
Perusteet lastemme altistamiseksi kokeellisen rokotteen osin tuntemattomille ja mahdollisesti pitkäaikaisille vakaville haitoille puuttuvat.
Viitteet
- Marshall M, Ferguson ID, Lewis P, et al. Symptomatic acute myocarditis in seven adolescents following Pfizer-BioNTech COVID- 19 vaccination. Pediatrics. 2021; doi: 10.1542/peds.2021-052478* https://pediatrics.aappublications.org/content/pediatrics/early/2021/06/02/peds.2021-052478.full.pdf
- https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/lapset-ja-koronavirus
- https://koronarealistit.net/kokeellisen-geeniterapiapistoksen-testaaminen-suomalaislapsilla-alkaa/
- https://rokotetutkimus.fi/blogi-lapset-ansaitsevat-lapsilla-tutkittuja-rokotteita/
- https://www.cdc.gov/vaccines/acip/work-groups-vast/report-2021-05-17.html?CDC_AA_refVal=https%3A%2F%2Fwww.cdc.gov%2Fvaccines%2Facip%2Fwork-groups-vast%2Ftechnical-report-2021-05-17.html
- https://medalerts.org/vaersdb/findfield.php?TABLE=ON&GROUP1=AGE&EVENTS=ON&SYMPTOMS[]=Myocarditis+%2810028606%29&SYMPTOMS[]=Pericarditis+%2810034484%29&VAX=COVID19
- https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00635
* Abstract
Trials of coronavirus disease 2019 (COVID-19) vaccination included limited numbers of children so may not have detected rare but important adverse events in this population. We report seven cases of acute myocarditis or myopericarditis in healthy male adolescents who presented with chest pain all within four days after the second dose of Pfizer-BioNTech COVID-19 vaccination. Five patients had fever around the time of presentation. Acute COVID- 19 was ruled out in all 7 cases based on negative severe acute respiratory syndrome coronavirus 2 (SARS-CoV-2) real-time reverse transcription polymerase chain reaction (PCR) tests of specimens obtained using nasopharyngeal swabs. None of the patients met criteria for multi- system inflammatory syndrome in children (MIS-C). Six of the 7 patients had negative SARS- CoV-2 nucleocapsid antibody assays, suggesting no prior infection. All patients had an elevated troponin. Cardiac magnetic resonance imaging (MRI) revealed late gadolinium enhancement characteristic of myocarditis. All 7 patients resolved their symptoms rapidly. Three patients were treated with non-steroidal anti-inflammatory drugs (NSAIDs) only and 4 received intravenous immune globulin (IVIG) and corticosteroids. This report provides a summary of each adolescent’s clinical course and evaluation. No causal relationship between vaccine administration and myocarditis has been established. Continued monitoring and reporting to the Food and Drug Administration (FDA) Vaccine Adverse Event Reporting System (VAERS) is strongly recommended.
Mikäli iltapäivälehdet tuntuvat luotettavammalta lähteeltä, lue sama myös Iltalehdestä: https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/3cabf834-77b0-4380-8de0-fe2361509cc0

Lue myös:

Elefantti olohuoneessa – miten se on sinne päässyt?
Lääketeollisuus rahoittaa merkittävissä määrin akateemista tutkimusta, viranomaistoimintaa ja lääkäreiden koulutusta, mikä on johtanut riippumattoman tieteen alasajoon ja terveydenhuollon kriisiin. Elefantti on siis olohuoneessa – miten se on sinne päässyt?

Pandemian jälkipyykki
Vielä pari videota pandemian jälkipyykistä ja tilastoista.

”He tietävät tappavansa vauvoja”
Konekäännetty suomennos lääkäri Naomi Wolfin artikkelista ”Hyvät ystävät, pahoittelut kansanmurhasta.

Covid tarinani 2020-2022
Blogi: Vieraskynä , ke 09.03.2022 00:04 Koko artikkeli luettavissa osoitteessa: https://oikeamedia.com/o1-177014 Haluan kirjoittaa omat kokemukseni Covid-taudista. Koen sen velvollisuudekseni, jotta kirjoitukseni puhuttelisi lukijaa, auttaisi yhdenkin tekemään päätöksen olla ottamatta rokotuksia tai vaatimaan pakotteita muille. Toivon, että vielä voisimme pelastaa ihmishenkiä ja pysäyttää tämän vaarallisen kehityksen. Emme saa antaa periksi. Osa kansasta miettii oman yhteiskunnan rakentamista tämän…

Miljoonat ihmiset sairastumassa AIDS:iin mRNA-koronarokotusten seurauksena
Tohtori Elisabeth Eads kertoo haastattelussa, että kolmesti mRNA-piikitetyillä on vakavat AIDS:n merkit. Hän ja hänen kollegansa etsivät hoitokeinoja immuniteetin romahtaessa.

Iso-Britanniassa rikostutkinta koronarokotuksista
Professori Dolore Cahillin luotsaama World Freedom Alliance tiedottaa Suur-Lontoon Metropolitan -poliisitoimen, Hammersmithin poliisin sekä Kansainvälisen rikostuomioistuimen alkavan tutkia koronarokotuksia rikoksena.