Pandemiakysely näyttää vahvan yhteyden tilastoluottamuksen ja rokotemyönteisyyden välillä
Miksi väestö suhtautuu kahdella eri tavalla? Miksi toiset kannattavat maskin käyttöä ja toiset vastustavat? Miksi osa odottaa innoissaan rokotetta, ja toiset eivät halua sitä mistään hinnasta?
Veli Keitel avasi tammikuussa 2021 kyselyn, jonka tarkoituksena on auttaa luomaan kuvaa ihmisten uskomuksista, toiminnasta ja aikomuksista pandemiatilanteessa, sekä selvittää perusteita ihmisten eriäviin asenteisiin. Tarkoitus on paremmin ymmärtää niitä tekijöitä, jotka selittävät väestön kahtiajakoisuutta.
Tässä artikkelissa on tiivistelmä kyselystä. Koko kyselyn kaavioineen voit ladata tästä:
Tiivistelmä kyselystä
Kirjoittaja: Veli Keitel, maaliskuu 2021
Covid-19-pandemiatilannetta koskeva kyselykaavake avattiin 23.1.2021. Vastaukset kerättiin talteen helmikuun alussa, kun niitä oli kerääntynyt 1920. Näistä 12 oli mitättömiä (tyhjiä tai melkein tyhjiä), jolloin jäljelle jäi 1908 vastausta. Tämän artikkelin liitteenä on koko 26-sivuinen raportti kaavioineen. Tässä esitellään vain joitakin keskeisimpiä johtopäätöksiä.
Kysely paljastaa, kuinka vahvasti ihmisten suhtautuminen kasvomaskeihin, koronarokotteisiin ja muihin epidemiaan liittyviin toimenpiteisiin oli sidoksissa tilastoluottamukseen ja valtamediamyönteisyyteen. Erityisen merkittäväksi tämän havainnon tekee se, että tilastoihin eniten luottavien keskuudessa tilastojen merkityksen ymmärrys oli heikointa (mihin tilastot perustuvat ja mitä ne varsinaisesti kertovat).
Vain hyvin pieni osa vastanneista oli nähnyt epidemian inhimillisiä vaikutuksia lähipiirissään (sairastuneet ja/tai kuolleet) siinä määrin, että he sen perusteella olisivat muodostaneet suhtautumisensa: 94% vastaajista ilmoitti, ettei tunne ketään Covid-19:ään kuollutta ja 69%, ettei myöskään ketään sairastunutta.
Kyselyn tarkoitus on auttaa luomaan kuvaa ihmisten uskomuksista, toiminnasta ja aikomuksista pandemiatilanteessa, sekä perusteita ihmisten eriäviin asenteisiin. Tarkoitus on paremmin ymmärtää niitä tekijöitä, jotka selittävät väestön vahvaa kahtiajakoisuutta. Siksi kyselyyn on otettu mukaan kysymyksiä, jotka nostavat esiin tätä kahtiajakoisuutta herättäviä teemoja:
- Kuinka suhtaudutaan ns. ”vaihtoehtomedian” (myöhemmin yleensä käytetään termiä ”ulkomedia”) antamaan ristiriitaiseen tietoon?
- Kuinka lujasti luotetaan valtamediaan?
Lähes 75% kyselyyn vastanneista oli naisia. Naiset yleensä ottaen ovat aktiivisemmin mukana ryhmissä, joissa mediaan ja rajoitustoimenpiteisiin suhtaudutaan kriittisesti. Ja koska kysely varsinkin alkuvaiheessa on vedonnut enemmän tällaisiin ryhmiin, on ymmärrettävää, että naisia on tässäkin enemmän mukana.
Kaavio 1: Vastaajien perustiedot

Keskeisimmät korrelaatiot löytyivät seuraavien alueiden välillä:
- Luottamus tilastoihin
- Covid-19 -tautiin sairastuneiden ja/tai kuolleiden määrä lähipiirissä
- Rokote- ja maskimyönteisyys / -kielteisyys
- Suhtautuminen valtamediaan / ulkomediaan
Tulosten perusteella voidaan selkeästi luonnehtia kahta ”leiriä”:
Mediamyönteiset
- Luottamus julkiseeen mediaan
- Luottamus koronatilastoihin
- Heikko ymmärrys tilastojen perusteluista
- Koronatoimenpiteiden hyväksyminen
- Maski- ja rokotemyönteisyys
- Enemmän sairastuneita lähipiirissä
- Lievä miespainotteisuus
Mediakriittiset
- Epäluottamus julkista mediaa kohtaan
- Epäluottamus koronatilastoihin
- Hyvä ymmärrys tilastojen perusteluista
- Koronatoimenpiteiden vastustaminen
- Maski- ja rokotevastaisuus
- Vähemmän sairastuneita lähipiirissä
- Lievä naispainotteisuus
Näistä vastaavuuksista voidaan johtaa mahdollinen kausaliteettiketju eri uskomusten ja suhtautumistapojen välillä:
- Kuolleet ja sairastuneet lähipiirissä (tai muuten suuri pelko / huoli) >>
- Luottamus tilastoihin >>
- Luottamus mediaan, joka tiedottaa tilastoista >>
- Koronatoimenpiteiden hyväksyminen >>
>> Maskien ja rokotteiden hyväksyminen ja kannattaminen
Tai vaihtoehtoisesti:
- Ei kuolleita ja sairastuneita lähipiirissä (tai muuten huolta) >>
- Epäluottamus tilastoihin ja mediaan >>
- Halu tutkia asioita valtamedian ulkopuolelta >>
- Jyrkkä kritiikki koronatoimenpiteitä kohtaan >>
>> Maskeista ja rokotteista kieltäytyminen
Yleisesti ottaen tulokset kertovat, että ihmisten luottamus julkiseen mediaan ja Covid-tilastoihin (joita mediassa hyvin tiuhaan tahtiin esitellään) vaikuttavat voimakkaasti siihen, miten vakavasti he ottavat pandemian ja miten he suhtautuvat pandemian ehkäisemiseksi toimeenpantuihin tai suositeltuihin toimenpiteisiin (kuten rajoitukset, sulkutilat, maskien käyttö ja koronarokotteet). Vaikuttaa siltä, että vain hyvin pieni osa vastanneista oli nähnyt epidemian inhimillisiä vaikutuksia lähipiirissään (sairastuneet ja/tai kuolleet) siinä määrin, että he sen perusteella olisivat muodostaneet suhtautumisensa: 94% vastaajista ilmoitti, ettei tunne ketään Covid-19:ään kuollutta ja 69%, ettei myöskään ketään sairastunutta.
Yli 75% vastaajista oli päättänyt olla ottamatta koronarokotetta. Tästäkin voi päätellä, että kysely on päätynyt enemmän korona- ja rokotekriittisille ihmisille, sillä muissa kyselyissä kieltäytyjien osuus on ollut korkeintaan 40% luokkaa. Kuitenkin Esim. koronatilastoja luotettavina pitävistä 63% ilmoitti ottavansa rokotteen (lisäksi 16% luultavasti) ja erittäin luotettavina pitävistä 81%. Erityisesti rokotteen ottaminen korreloi voimakkaasti media- ja tilastoluottamuksen ja -myönteisyyden kanssa.
Kaavio 2: Tilastoluottamus ja tilastojen ymmärtäminen

Luottamus tilastoihin:
Täysin luotettavia | Täysin epäluotettavia | |
Tartuntatilaston ymmärrys | 28% | 83% |
Kuolintilaston ymmärrys | 50% | 89% |
PCR-testin ymmärrys | 27% | 68% |
Kun tilastojen ja niiden perustana olevan testin ymmärtäminen on näin heikkoa juuri tilastoihin luottavien keskuudessa ja enemmistö rajoitustoimenpiteet hyväksyvistä sekä niin kasvomaskien käyttäjistä että rokotteiden ottajista kuuluu tähän ryhmään, eivätkö heidän valintansa ole huteralla pohjalla? Tilastoihin ja uutisiin luottaessaan he eivät kuitenkaan ole siitä tietoisia, eikä heitä voi tiedonpuutteestaan siinä mielessä moittia.
Kun tilastojen ja niiden perustana olevan testin ymmärtäminen on näin heikkoa juuri tilastoihin luottavien keskuudessa ja enemmistö rajoitustoimenpiteet hyväksyvistä sekä niin kasvomaskien käyttäjistä että rokotteiden ottajista kuuluu tähän ryhmään, eivätkö heidän valintansa ole huteralla pohjalla?
Seuraavat kaaviot näyttävät, kuinka selkeästi suhtautuminen kasvomaskeihin ja rokotteisiin muuttui tilastoluottamuksen lisääntyessä. Kaikissa kysymyksissä lukuunottamatta maskien haittojen lukumäärää vastausvaihtoehdot olivat kielteisestä myönteiseen asteikolla -2…+2.
Kaavio 5: Tilastoluottamus ja suhtautuminen kasvomaskeihin

Kaavio 6: Tilastoluottamus ja suhtautuminen koronarokotteeseen

Tilastoja epäilevien selkeä enemmistö (88%) piti epidemian hillitsemiseksi toimeenpantujen rajoitusten ja suositusten olevan aivan liioiteltuja, kun taas tilastoihin luottavista lähes puolet (47%) piti niitä liian niukkoina. Ero on erittäin dramaattinen. Tämä on yksi niitä asioita, jotka osoittavat, kuinka paljon tilastoihin uskominen on vaikuttanut ihmisten asenteisiin. Tilastoja epäilevistä 86% piti näitä toimenpiteitä haitallisina, tilastoihin luottavista vain 41%.
Lataa koko kysely kaavioineen tästä: