SARS-CoV-2 vastaan rokotetun ja neljä viikkoa myöhemmin kuolleen miehen ruumiinavauksessa on löytynyt viruksen RNA:ta lähes kaikista elimistä
Potilaan menehtymiseen johtaneita haittaepäilyitä on raportoitu tuhansittain sekä meillä että muualla1,2. Suomessa raportoiduista yhteensä jo lähes 100 rokotekuolemasta todetaan FIMEA:n sivustolla seuraavaa1: ”31 potilaalla ei ilmennyt rokottamisen jälkeen selkeitä oireita, ja menehtymisen arvioitiin liittyvän ensisijaisesti muihin sairauksiin. 32:lle potilaalle ilmaantui oireita, kuten kuumetta tai yleisvoinnin heikkenemistä rokottamista seuraavina päivinä. Vaikka heidän katsotaan menehtyneen pitkälle edenneisiin perussairauksiin tai niiden komplikaatioihin, rokotteen mahdollista myötävaikuttavaa roolia ei voida täysin poissulkea. Useammasta ilmoituksesta odotetaan lisätietoja tapahtumien kulusta ja potilaan perussairauksista.”
Yhdestä rokotekuolemasta on nyt saatavilla tarkempaa tietoa kansainvälisen, vertaisarvioidun International Journal of Infectious Diseases -tiedelehden julkaisusta3. Siinä saksalaiset kliinikot kuvaavat tapauksen, jossa iäkkään, monisairaan potilaan kuolinsyitä on selvitetty ruumiinavauksessa. Kyseinen 86-vuotias mies oli saanut yhden annoksen Pfizerin rokotetta (BNT162b2 mRNA COVID-19) neljä viikkoa ennen kuolemaansa.
Tapauksen kuvaus3
Rokottamishetkellä (9.1.2021) mies oli ollut oireeton perussairauksistaan (verenpainetauti, dementia, eturauhassyöpä, krooninen laskimoiden vajaatoiminta) huolimatta. Rokotuksen saatuaan hän jatkoi elämäänsä entiseen tapaan seuraavat kaksi viikkoa. 15. päivänä rokotuksesta potilas oli menettänyt aamiaispöydän ääressä hetkellisesti tajuntansa ja hänelle oli kehittynyt muutamassa päivässä niin vaikeaoireinen ripuli, että hänet jouduttiin viemään sairaalaan.
18. päivänä hänen saavuttuaan sairaalaan oli poissuljettu koronavirusinfektion mahdollisuus tekemällä antigeeni- ja PCR-testit, jotka molemmat olivat negatiiviset. Ripulin syyn selvittämiseksi tehdyissä tutkimuksissa oli todettu anemia, munuaisten vajaatoiminta ja iskeeminen koliitti (heikentyneeseen verenkiertoon liittyvä paksusuolen tulehduksellinen tila), joihin oli aloitettu asianmukaiset hoidot.
24. päivänä potilaan kanssa samassa huoneessa oleva toinen potilas oli osoittautunut SARS-CoV-2-positiiviseksi. Seuraavana päivänä myös potilaalla todettiin positiivinen PCR-testitulos käyttäen matalaa monistussykliä, mikä tarkoittaa käytännössä korkeaa viruskuormaa. Jatkotutkimuksissa ei verinäytteistä löytynyt SARS-CoV-2 variantteja. Rokotteen riittävä immuunivaste selvitettiin ottamalla 25. päivänä verikoe. Seerumissa todettiin odotetusti vasta-ainetta (IgG:a) viruksen S1-piikkiproteiinia vastaan.
25. päivänä rokotuksesta potilaalle oli noussut kuume ja hänelle oli kehittynyt keuhkokuumeeseen viittaavia oireita ja löydöksiä. Happilisästä ja laskimoon annetusta laajakirjoisesta antibiootista huolimatta potilas oli menehtynyt vuorokauden sisällä hengitysvajaukseen ja akuuttiin munuaisten vajaatoimintaan. Lopullisen kuolinsyyn selvittämiseksi hänelle oli tehty ruumiinavaus.
Ruumiinavauslöydökset3
Oleellisimmat ruumiinavauslöydökset on esitetty alla olevassa, alkuperäisjulkaisusta3 kopioidussa kuvassa.

Figure 1. Synopsis of the relevant histological findings and the results of molecular mapping is presented. The histomorphology is obtained by standard hematoxylin and eosin reaction, except for the myocardium on the right side (Congo red staining). The magnification is shown by bars. Note that in the lungs, we also observed colonies of cocci (arrow) in granulocytic areas. In addition, the results of molecular mapping are given as evaluated cycle threshold values of the real-time polymerase chain reaction for SARS-CoV-2. Note that only in the olfactory bulb and the liver SARS-CoV-2 could not be detected.
Ruumiinavauksesta ja kudosnäytteistä tehdyistä molekyylibiologisista tutkimuksista oli tehty siis seuraavat löydökset:
- molemminpuolinen keuhkokuume ja märkäpesäkkeitä ilman COVID-19-tautiin liitettyjä tulehduksellisia löydöksiä
- sydänlihassairauteen viittaavia löydöksiä (biventrikulaarinen / iskeeminen kardiomyopatia, amyloidoosi)
- munuaissairauteen viittaavia löydöksiä (ateroskleroosi, interstitiaalinen fibroosi, akuutti munuaisten vajaatoiminta)
- vanha infarktijälki vasemmalla aivojen päälakilohkossa
- SARS-CoV-2-viruksen RNA:ta oli löytynyt kaikista tutkituista kudoksista (nenänielusta, aivoista, kielestä, keuhkoputkesta, keuhkoista, sydänlihaksesta, munuaisista) paitsi hajukäämistä ja maksasta.
Haittailmoitukset kuolemaan johtaneista tapauksista
EudraVigilance on EU:n talousalueen kattava ja Euroopan lääkelaitoksen hallinnoima systeemi, joka selvittää kliinisissä tutkimuksissa havaittuja haittavaikutusepäilyjä4. Sen mukaan on 19. kesäkuuhun 2021 mennessä neljälle kokeellisessa vaiheessa olevalle, geeniteknologiaan perustuville koronarokotteille ilmoitettu yhteensä 15,472 kuolemaan ja 1,509,266 vammautumiseen johtanutta haittatapausta2. Suomessa vastaavat 15.6.2021 mennessä raportoidut luvut, kolmesta käytössä olevasta koronarokotteesta, ovat 91 kuolemaa ja 2581 vammautumista1.
Yhteenveto
Viranomaisille on raportoitu tuhansia rokotekuolemia, joissa syy-seuraussuhde edeltäneeseen yhteen tai kahteen rokoteannokseen on ollut epävarma muttei poissuljettavissa1,2. Saksalaiset kliinikot ovat julkaisseet nyt ensimmäisen tapausselostuksen, jossa kuolinsyitä on selvitetty ruumiinavauksessa3.
Tässä tapauksessa oli 86-vuotiaalle dementiaa, verenpainetautia ja laskimoiden vajaatoimintaa sairastaneelle (mutta sairauksistaan huolimatta oireettomalle) miehelle kehittynyt kuukauden sisällä ensimmäisestä Pzifer mMRA-rokotteesta sairaalahoitoon johtanut ripuli sekä kuoleman aiheuttanut keuhkokuume ja akuutti munuaisten vajaatoiminta. Sairaalaan tullessa oli poissuljettu SARS-CoV-2 virusinfektion mahdollisuus kahdella eri testillä, mutta viikkoa myöhemmin eli päivää ennen kuolemaa otettu PCR-testi oli ollut positiivinen ja toisaalta immuunivaste seerumin vasta-ainemäärityksen perusteella odotetun mukainen3.
Ruumiinavauksessa oli löydetty SARS-CoV-2 -viruksen RNA:ta lähes kaikista tutkituista kudoksista ilman COVID-19-taudille tyypillisiä morfologisia muutoksia.
Johtopäätökset
Kuten tapausselostuksen3 kirjoittajat toteavat niin koronarokotteen käynnistämä vasta-ainetuotanto viruksen piikkiproteiinia vastaan ei kaikissa tapauksissa estä tautiin sairastumista. Lisätutkimuksia tarvitaan vakavien, jopa kuolemaan johtavien haittavaikutusten syiden selvittämiseksi.
Pohdinta – koronarokotteiden hyödyt verrattuna haittoihin ovat kyseenalaiset.
Väistämättä niin maallikoille kuin ammattilaisille mieleen nouseva kysymys kuuluu; voiko rokote paradoksaalisesti heikentää rokotettujen vastustuskykyä SARS-CoV-2-viruksen ja sen pelättyjen varianttien aiheuttamille taudeille? Kirjallisuudesta löytyvien artikkeleiden perusteella tämä uhkakuva on mahdollinen tai ainakaan sitä ei voi täysin poissulkea5,6,7.
Joka tapauksessa rokotuskäytäntöjä jouduttaneen pian arvioimaan uudestaan, sillä juuri julkaistun, vertaisarvioidun, rekisteripohjaisen tutkimuksen mukaan näiden kokeellisten geeniteknologiaan perustuvien koronarokotteiden haitat ylittävät niiden hyödyt8. Eurooppalaiset tutkijat ovat selvittäneet asiaa yhdistämällä Israelin kliinisestä kenttätutkimuksesta saadut tulokset ja Euroopan lääkeviraston sekä Hollannin haittailmoitusrekistereistä kerätyt tilastot. Koosteesta tehdyn analyysin mukaan jokaista 100 000 rokotettua kohti todetaan 16 vakavaa haittaa ja 4.11 kuolemaan johtavaa haittatapahtumaa. Arvioituaan myös koronarokotteiden COVID-19 – tautikuolemia vähentävät vaikutukset ovat kirjoittajat tulleet siihen lopputulokseen, että jokaista kolmea rokotuksella estettyä koronakuolemaa kohti joudutaan hyväksymään kaksi rokotteen aiheuttamaa kuolemaa.
Viitteet
- https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/viikkoraportti
- hthttps://www.technocracy.news/shock-european-union-reports-1-5-million-vaccine-injuries-15472-deaths/
- tps://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1201971221003647 *)
- https://www.ema.europa.eu/en/human-regulatory/research-development/pharmacovigilance/eudravigilance.
- https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32908214/
- https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32506725/
- https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32785649/
- https://www.mdpi.com/2076-393X/9/7/693/htm **)
*)
First case of postmortem study in a patient vaccinated against SARS-CoV-2
Author links open overlay panel TorstenHansenaUlfTitzeaNidhi Su AnnKulamadayil-HeidenreichbSabineGlombitzacJohannesJosefTebbebChristophRöckendBirteSchulzaMichaelWeisebLudwigWilkensc
Highlights
• We report on a patient with a single dose of vaccine against SARS-CoV-2.
• He developed relevant serum titer levels but died 4 weeks later.
• By postmortem molecular mapping, we found viral RNA in nearly all organs examined.
• However, we did not observe any characteristic morphological features of COVID-19.
• Immunogenicity might be elicited, while sterile immunity was not established.
**)
The Safety of COVID-19 Vaccinations—We Should Rethink the Policy
Harald Walach 1,2,3,*, Rainer J. Klement 4 and Wouter Aukema 5
Vaccines2021,9,693. https:// doi.org/10.3390/vaccines9070693
Abstract
Background: COVID-19 vaccines have had expedited reviews without sufficient safety data. We wanted to compare risks and benefits. Method: We calculated the number needed to vaccinate (NNTV) from a large Israeli field study to prevent one death. We accessed the Adverse Drug Reactions (ADR) database of the European Medicines Agency and of the Dutch National Register (lareb.nl) to extract the number of cases reporting severe side effects and the number of cases with fatal side effects. Result: The NNTV is between 200–700 to prevent one case of COVID-19 for the mRNA vaccine marketed by Pfizer, while the NNTV to prevent one death is between 9000 and 50,000 (95% confidence interval), with 16,000 as a point estimate. The number of cases experiencing adverse reactions has been reported to be 700 per 100,000 vaccinations. Currently, we see 16 serious side effects per 100,000 vaccinations, and the number of fatal side effects is at 4.11/100,000 vaccinations. For three deaths prevented by vaccination we have to accept two inflicted by vaccination. Conclusions: This lack of clear benefit should cause governments to rethink their vaccination policy.