Joni Toivonen lähetti koulun rehtorille seuraavan kirjeen liittyen maskisuosituksiin ja painostukseen. Kirje on julkaistu kirjoittajan luvalla, ja sitä saa jakaa vapaasti, sillä se todennäköisesti sanoittaa monien muidenkin vanhempien tuntoja. Voit halutessasi lähettää tämän viestin myös koulun rehtorille tai opettajille.
Hei.
Perheestämme käy neljä lasta luokkia, joita THL:n uusi maskisuositus koskee. Olen erittäin huolestunut tilanteesta ja kehityksestä, johon olemme ajautuneet tässä koronakriisissä. Haluan kirjoittaa teille toisesta näkökulmasta, johon vähemmän törmäämme näinä outoina aikoina. Ylipäätään, kun yhteisöön syntyy tilanne, jossa jokin asia kasvaa ulos mittasuhteistaan, laajempi kuva peittyy. Kolikko jää kääntämättä, eikä monikaan enää pysähdy ajattelemaan mitä seuraavaksi. Ihminen on aina ollut mieluummin joukossa väärässä, kuin yksin oikeassa.
Me vanhemmat olemme nyt parin päivän sisällä kuulleet näiltä jokaiselta lapseltamme opettajien suhtautumisen heihin olleen vähättelevää, painostavaa ja jopa ”halveksivaa”, koska he eivät käytä kasvomaskia koulussa.
Olen aikoinani uskonnollisen yhteisön jäsenenä joutunut tilanteeseen, jossa olen seissyt pienessä maailmassani yksin totuuden kanssa yhteisön painostusta vastaan. Sellainen tilanne ei ole mitenkään mukava. Sen lisäksi, että olen kokenut sen voiman omissa nahoissani, olen ollut kovasti kiinnostunut ihmisen laumakäyttäytymisestä. Sellaisista kysymyksistä, että miten on mahdollista vaikka kokonaisten yhteiskuntien ajautua totalitarismiiin.
Syynä siihen, että lapsemme eivät käytä maskia, ei ole turha pullikointi tai välinpitämättömyys, kuten suuri osa opettajakuntaa tuntuu luulevan. Päinvastoin! Etenkin tänä aikana olemme oman elämänkokemuksemme kautta opettaneet lapsillemme yksilön vastuuta tilanteissa, joissa enemmistö on ilmiselvästi harhassa, viisautta huomioimaan päätösten vaikutukset tulevaisuuteen ja ymmärrystä oman esimerkin voimasta ympäristöön.
Mitkään järkiperäiset syyt eivät puolla maskin käyttöä. Koronatoimitilanne on politisoitunut ja päättäjät ovat ajaneet itsensä noidankehään, josta tuskin on kaunista ulospääsyä. Jos poliitikko tai virkamies sanoo ääneen tilanteen menneen liian pitkälle, häntä ei enää oteta vakavasti. Olemme kuin jarruttomassa junassa, joka vauhdin yhä kiihtyessä suistuu viimein radaltaan. Meistä jokainen voi tuntea tämän sosiaalisen paineen. Pelko on saanut kansan vaatimaan päättäjiltään turvallisuutta ja päättäjät ovat lähteneet sitä tarjoamaan reaktiivisilla ja mielivaltaisilla suosituksilla ja rajoituksilla. En nyt käy luettelemaan faktoja, mutta totean, että taudinkuva koronassa on sama kuin influenssassa. Mitään todellista syytä näihin toimenpiteisiin ei ole. Erityisen vähän toimenpiteistä on hyötyä kouluissa, lukuisista eri syistä niistä on vain haittaa. Laitan tähän linkin lääkäri Ville-veikko Elomaan alkuperäiseltä alustaltaan sensuroituun blogikirjoitukseen:
https://koronarealistit.net/koronadystopia
Koronatoimien uhriluku on monikymmenkertainen verrattuna itse viruksen aiheuttamiin luonnollisiin vanhuuden kuolemiin. Myös talouden romahdus ylireagoinnin vuoksi on massiivinen ja näkyy inhimillisenä kärsimyksenä laajasti seuraavat vuodet, jopa vuosikymmenet – emmehän tiedä mihin tämä lopulta meidät johtaa. Ja juuri siitä meidän aikuisten pitäisi tuntea vastuumme. Me emme halua olla perheenä osallisia järjettömään yhteiskuntamme alasajoon, talouden romahduttamiseen, työttömyyteen, vanhusten yksinäisyyteen, lasten ongelmiin ja kymmeniin, jopa satoihin miljooniin nälkäkuolemiin, joita koronatoimet ovat tuottaneet ja tuottavat. Emme vaikka kaikki muut haluaisivat.
Viisauden arvoa ei kenties ymmärretä riittävästi aikanamme. Hyvinvoinnillakin on nurjat puolensa. Meillä on lukuisia varoituksia tällaisista ilmiöistä kirjallisuudessa ja perimätiedossa koko tunnetun historian ajalta. Varhaisimpia opetuksia kollektivismin vaaroista löydämme kertomuksesta Baabelista ja Israelin kansan elämästä Egyptin orjuudessa. Lapsillemme luemme satua keisarin uusista vaatteista. Koulussa opiskelemme antiikin kulttuurien tuhoa, 1900-luvun karmeita diktatuureja ja luemme Milgramin käyttäytymiskokeesta. Katsomme samaa teemaa elokuvista ja TV-sarjoista. Päivittelemme Pohjois-Koreaa. Mutta emme näytä oppivan. Tuhansia vuosia ihminen on toistanut samoja virheitä.
Toivoisin, että kasvatustoimessa huomioitaisiin myös tällaisia asioita. Kun paha kuningas pääsee valtaan – se tapahtuu aina ennemmin tai myöhemmin – tarvitaan yksilöitä, joilla on rohkeus ja voima seistä totuuden puolella. Jos emme tällaisessa tilanteessa pysty siihen, on naiivia kuvitella, että olisimme 30-luvun Saksassa tehneet niin. Jos alistumme itse, emmekä todella kysy miksi, ja jos kasvatamme lapsemme vain tottelemaan ja turvautumaan auktoriteettiin antamatta lupaa kysyä miksi, saamme varmasti kokea tyranniaa. Jos Martti Luther ei olisi seissyt yksin maailmaa vastaan, olisimme katolilaisia, ja jos Winston Churchill olisi jättänyt radiopuheensa pitämättä, olisimme neuvostoliittolaisia.
Jos en nyt odota rehtorilta ja opettajilta suurmiesten tekoja, odottaisin kuitenkin harkintaa, avarampaa ajattelua ja lapsiemme painostamisen sekä halventamisen lopettamista, vaikka he eivät pukeutuisikaan kasvomaskiin sosiaalisesta painostuksesta – se lienee ylipäätään suurin syy maskin käytölle. Erityisen epäreilun tilanteesta tekee opettajan aikuisuus – jonka toivoisi näkyvän myös viisaana käytöksenä – ja auktoriteettiasema lapsiin, oppilaisiin nähden.
Voisiko tämän antaa luettavaksi kaikille opettajille, jotka toimivat maskisuosituksen alaisten oppilaiden kanssa? En usko kirjoittavani tätä vain omasta puolestani.
Joni Toivonen
